sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Punaisen teeman bileet...
Ihanalla isosiskollani on monena vuonna ollut tapana järjestää jonkinlaiset teema-kutsut, -joissa on vain harvat ja valitut- hän itse ja minä!☺
On ollut mm. pyjama-bileet ja muutaman vuonna keltaisen teeman-bileet.
Nyt perjantaina hän järjesti punaisen-teeman bileet. Joulukoristeiden pois siivoamisen jälkeen hän oli jättänyt punaiset tekstiilit joten ennen niiden poislaittoa hän päätti pitää meille illanistujaiset punaisella teemalla.
Kattaus, ruoka ja jopa viinipullojen etiketit ovat sävyyn sopivat.
Vein tuliaisiksi punaisen tulilatvan sekä Iittalan punaisen Teema mukin (idea oli erään ystäväni) jonka täytin suklaasydämillä.
En viitsinyt laittaa punaista lahjanauhaa koska olisi näyttänyt jouluiselta joten kun löysin tuollaisen (kornin) perhosen, ajattelin että kevättä kohti kun mennään niin perhonen on passeli.
Alkuruokana salaattia.
Pääruokana täytettyjä paprikoita (broilertäyte) punakaalipedillä.
Ja jälkiruokana mansikkarahkaa.
Aivan ihana ilta; hyvästä ruuasta ja juomasta nauttien, musiikkia kuunnellen ja jutellen.♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
herkullisen näköistä tarjoilua...:)
VastaaPoistaTuo muki täynnä sydämiä on kiva keksintö..:)
Kiitos Irmastiina!
PoistaAivan ihana idea! Kyllä oli hyvännäköisiä nuo punaiset ruoat.
VastaaPoistaKiitos Sari!
Poista