keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kotikolon kuulumisia...


Täällä on nyt ollut hiukan hiljaisempaa, -matalapainetta Kotikolon emännällä...
Mutta hetki kerrallaan menen, -koitan olla itselleni armollinen ja antaa vain aikaa tähän kaikkeen muutokseen.

Toivotaan että kevättä kohti mentäessä mielikin kohenisi, -tosin minulla ei mieliala eivätkä masennukset ole olleet säätilasta kiinni. Se ei ole edes tahdon asia, -sitä vain voi heti aamusta huomata että tänään ei ole hyvä päivä, vaikka kuinka niin toivoisi.






Mutta se mistä olen iloinen -ja ylpeäkin- on se, että uinti ja vesijuoksu on jatkunut.
Kolme kertaa viikossa käyn, -ja vaikka lähteminen joskus tuntuu vaikealta niin olo on hyvä kun olen sen tehnyt! Ostin jopa oman juoksuvyönkin. ;)




VOIKAA HYVIN!

Titti

12 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja auringon pilkahduksia Sinulle sinne Kotikoloon ♡
    Täällä vähän samanlaiset fiilikset. Innostusta on nyt välillä tuonut nukenvaatteiden tekeminen. Diisneyn Prinsessoihin olen hurahtanut ja niitä on itsellä ( jotka sitten aikoinaan pojan lapsille) ja tyttärentyttärelle ostin ennen joulua.
    Neljäs kuukausi sairaslomalla ja kun ei voi juuri mitään tehdä, niin on liian paljon aikaa miettiä, eikä niitä ystäviäkään, mitkä viiihdyttäis. Kaikki ovat töissä ja omat menot vievät heidänkin jaksamisensa, mutta näillä mennään.
    Aurinkoa tupaasi♡
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ihanainen! Minä niin tiedän tuon yksinäisyyden tunteen...
      Kunpa itsekkin taas innostuisin ompelusta, -mutta kankaat ja saumurikin ovat vielä vanhassa kodissa. Kunhan keksin niille säilytysratkaisun täällä...

      Poista
  2. Voimia! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä vaan...kun päivät tästä pitenee, niin olosikin varmasti helpottaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Irmastiina!♡
      Sitä toivon itsekkin, -ainakin että niitä parempia päiviä on huomattavasti useammin! ;)

      Poista
  4. Ihanaa, että uimahalli vetää sinua positiivisesti puoleensa. Kauniita kevään päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos TeSa!♡
      Toivon kovin että tämä uusi harrastukseni jatkuu lopun elämääni.☺

      Poista
  5. Vesijuoksua olen ajatellut joskus kokeilla. Onko jotakin, mitä pitäisi huomioida, kun valitsee juoksuvyötä vai voiko uimahalleissa kokeilla eri malleja? Entäpä nuo tossut? Onko pakko olla? Voiko silmälasit olla päässä altaassa juostessa? t. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piri! Suosittelen kokeilemaan vesijuoksua. Se on mukavaa eikä rasita niveliä, -ja se olo kun tulet kotiin...☺
      En valitettavasti osaa sanoa onko jotakin mitä pitäisi huomioida juoksuvyössä. Uimahallin vyöt näyttivät kaikki samanlaisilta. Mietin ensin itseni kohdalla, että mahtaakohan mennä edes ympärilleni kun olen näin paksu, -mutta hyvin meni.
      Netistä kun katselin vöitä niin hinnat olivat 45€, ja mietinkin että en taida uskaltaa ostaa tavaratalon edullisempaa mallia. Mutta kun sitten sellaista katselin, niin huomasin sen olevan lähes samanlainen kuin uimahallin, -eri merkkinen vain. Varmaankin eroja on tuohon kallimpaan versioon nähden, mutta minulle ainakin on passanut hyvin tuo halpis-versio.
      Tossuja ei missään nimessä tarvitse olla, itse pidän niitä hygienia syistä sekä siksi, että pelkään kovin liukastumista ja kaatumista uimahallin märillä lattioilla....
      Kyllä mielestäni voi pitää juoksualtaassa silmälasit päässä. Lohjan uimahallissa on hyppytorni vesijuoksualtaassa ja silloin kun sieltä saavat lapset hyppiä niin vesi roiskuu ja silloin kyllä silmälasit kastuvat. Itse, -vaikkei näkö mikään hyvä olekkaan- juoksen ilman silmälaseja.
      Toivotan intoa ja tsemppiä vesijuoksuun, siitä tulee mukava tapa ja tuntuu niin hyvältä, että oikein odottaa seuraavaa kertaa. Minulla se on taas tänään.☺

      Poista
  6. Oi, huudahdin kuinka kauniit ovatkaan valkoiset neilikat, todella kauniisti kuvattu. Samoin iloitsen kanssasi uimasuorituksistasi sekä vesijuoksusta. Hyvä harrastus, joka saa varmasti useatkin innostumaan ja se on hienoa se. Laitatpa sitten mitä vain kuviin, niin aina ne näyttävät niin hyviltä, kuin nyt tämä juoksuvyö, tossuineen. Nätit!
    Meillä on satanut lunta kokopäivän ja taas näyttää niin talviselta. Kevättä kohden kuitenkin mennään ja sen myötä aurinkokin alkaa taas paistamaan, joka tuo valoa ja saa viherkasvit ja yrtitkin kasvamaan. Parveketta voit laittaa sitten pikkuhijaa kukoistukseen ja sinne mitä nyt mieli tekee vihanneksen siemeniä, tomskuja ja kaikkea kivaa inspiroivalle ihanalle kokille<3
    Parveke on kyllä tosi kiva kesähuone jossa voi nauttia. Leeville ja Otolle lämpimiä terveisiä<3
    Sinulle ystäväin lämmin halaus kaikkinensa lämpimine ajatuksieen, voi hyvin ystäväin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä armas!♥
      Tiedätkös, juuri eilen kun oli ystäväni vierailulla niin hänelle sanoin kuinka kurjalta tuntuu kun kevät ja kesä tulee eikä minulla ole enää ihanaa puutarhaa, kasvimaata, kasvihuoneita... Hän sanoi samaa kuin sinäkin, -parveekkeelle voi laittaa niin monenlaista... Yrttitarhaa ja tomaatteja tässä jo mietinkin. ;) Uudessa elämässäni on vain niin paljon totuteltavaa!

      Poista