torstai 12. joulukuuta 2013

Kauneimpia joululauluja


Kiitos kaikille ihanista kommenteista! Ette arvaakkaan kuinka lämmittävät mieltäni.

Osasin viimein lisätä tuon Lukijat palkin tuonne sivuun, -nyt vain klikkaamaan itsenne lukijaksi.


Tänään olemme viettäneet laatuaikaa siskoni kanssa.
Hän on tehnyt pitkiä työpäiviä joten emme ole ehtineet vähään aikaan nähdä.
Kävimme ensin lounaalla jonka jälkeen suuntasimme kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. 
Siitä onkin vuosia kun olen käynyt, -esikoisen menehtymisen jälkeen kaikki tuollaiset ovat olleet äärimmäisen vaikeita. Kun pojat olivat pieniä kävimme laulamassa Lasten Kauneimpia Joululauluja.

Selvisin kirkossa laulamisesta lähes ilman kyyneleitä... Purin hammasta ja ajattelin, että jos nyt alan itkemään, niin sille ei tule loppua... -itkisin siinä samaan syssyyn niin Poikani kuolemaa kuin omaa eroanikin.
Tokihan se sallittua olisi ollut, mutta ihan hyvä että selvisin ilman.

Kirkossa käynnin jälkeen tulimme luokseni glögille.
On muuten ihanan makuista tuo kuvassa näkyvä glögi. 

Kirkko kuva otettu kännykällä pikaisesti...
 
 


 

Tarkoituksemme oli vielä nyt illalla mennä uudelleen kirkkoon kuuntelemaan How Many Mothers & Papas No Mamasia, mutta kumpaakin väsytti niin että päätimme jättää väliin. Vähän harmittaa, mutta näin väsyneenä siitä ei nauttisi yhtään.
Taidankin nyt keittää teetä, tehdän voileivän ja vain katsella telkkaria loppu illan. ;)



 

2 kommenttia:

  1. Lukijanasi ole...:)
    Tuo glögi ei ollut oikein minun makuun...liian makea.

    VastaaPoista
  2. Onnea sylintäydeltä Titti ja Leevi kauniiseen kotiinne<3
    Mukavalta kuulostaa suuri parveke ja sehän on kuin yksi huone lisää,
    varsinkin kesällä. Voin kuvitella kuinka viljelet siellä tomaatteja ja laitat kukkia...

    Lämminhenkistä joulunaikaa<3

    VastaaPoista