Joulu alkaa olla ohi ja hienosti siitä selvisin. ;)
Siivosin pienen kotikoloni -oli vähän pakko kun exäni kävi poraamassa muutaman hyllyn ja jätti jälkeensä sotkua... ;)
Vaihdoin uudet matot ja eräs ystäväni toi miehensä kanssa minulle pyynnöstäni korituolin Ikeasta.
Leevi ihastui uuteen mattoon...
Aattona kävelin siskon luo joulun viettoon, -lisäkseni siellä olivat myös hänen kolme tytärtään ja yhden mies, tyttöjen isä sekä äitimme ja tietysti keskimmäisen tyttären koira Otto, -joka on minunomarakasparasystävä.
Sitä kaunista ja kodikasta tunnelmaa ei voi sanoin selittää, eikä kuvin näyttää.
Isosiskollani on aivan käsittämätön taito saada aina koti näyttämään ja erityisesti tuntumaan niin kodikkaalta ja kauniilta.
Ruoka oli hyvää... Alkupalat erilaisine kaloineen ja salatteineen olivat tietenkin minun mieleeni.
Oli myös romanialaista ruokaa jota siskon vävy oli tehnyt, -mm. maksapateeta ja itse tehtyä makkaraa.
Illan aloitimme glögillä.
Sisko oli laittanut myös parvekkeen niin kauniiksi ja jouluiseksi.
Kävimme hautausmaalla, -vettä satoi taivaan täydeltä. En ottanut kameraa mukaan, mutta siskolla oli.
Taivaspoikani haudalla...
Eilen olimme kaikki äidin luona kahvilla/teellä ja tänään olen nauttinut vain kotona olosta, leväten ja telkkua katsellen.
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava, tunnelmallinen ja muistorikas joulu!♥
On ollut mukavaa lukea teidän muitten joulunvietoista. Meillä on ollut vähän erilainen joulu ja varsinainen joulumieli on ollut kovin vähäinen.
VastaaPoistaKiitos kaimani! Kävinkin blogissasi ja luin ikävästä joka teitä oli kohdannut... Olen pahoillani!
PoistaKuulostaa olleen mukava joulu teillä, kuvatkin on niin kauniita. Mukavia välipäiviä Titti <3
VastaaPoistaKiitos Mari ystäväin!♥
PoistaIhanasti selvisit joulusta♥
VastaaPoistaKiitos Irmastiina, olen samaa mieltä, -vaikka kyynelitäkään ei vältytty...
PoistaSinulla on ollut aivan mahtavan kaunis joulu! Ei haittaa vesisade kun on ihanat rakkaat ympärillä ja kaunis ympäristö. Mukavia välipäiviä!
VastaaPoistaKiitos Sari, olin kyllä oikien tyytyväinen jouluuni. :)
PoistaSuloinen Leevi on onnellisen oloinen kelliessään matolla. Matto sopiikin hyvin muihin sisustuksesi sävyihin sekä korituoli tyynyineen. Sinulla alkoi jo aattonaatto ihanasti tavatessasi hyviä ystäviäsi ja mikä ettei herkut aina maistuisi:)
PoistaÄitisi luona kuusen koristelua ja makkara maistui kuuman glögin kera.
Niin kaunis on siskosi koti ja parvekekin oikein kutsuu istumaan vaikka sitten lämmin torkkupeitto harteillaan. Otto, niin pikku suloisuus on myös hänkin<3
Me kävimme myös haudoilla.
Täällä meillä on ulkona jotkut aloittaneet jo rakettien paukuttelun ja Rosa haukahtaa aina!
Meillä oli kyllä myös oikein ihana joulu rakkaittemme kanssa jo aamupäivästä iltaan.
Hyvät muistot jäi tästäkin joulusta<3
Oikein lämminmielistä illanjatkoa ja hyvää viikonloppua sinulle <3 ja Leeville<3
Kiitos Sirkka ystäväin! Arvaan että teillä on varmasti ollut ihana ja tunnelmallinen joulu!
PoistaOnpa siellä aikaisin aloitettu rakettien ammunta, -itse en ole koskaan niistä tykännyt. Jos niitä on pakko ampua niin mielestäni uudenvuodenaattona klo 24-01 olisi sopiva aika. ;)
musta ei ole yhtään paha väri,joulunakaan.itellänikin on ollut niitä mustia kausia,mutta ne menee aina ohikin.se vaan helpottaa että osaa myöntää niiden olemassaolon.
VastaaPoistaEnpä minäkään koskaan olisi voinut kuvitella että mustaa olisi jouluna...
PoistaMutta näin se mieli muuttuu, ja hyvä kun muuttuu, -saa vähän vaihtelua! :)
Hei Titti!!
VastaaPoistaSinun kotikolosi,niin kaunis ,harmooninen,rauhoittava....
Siskosi koti myös kaunis,parveke suoranaisesti " vaatii":)) glögilasin kanssa istahtaa:) niin jouluinen viihtyisä.
Sinä olet,niinkuin minäkin ;siellä missä sydän sinne rakennat kotikolosi!!
Hyvää loppu vuotta,,,
ja aukaise uusi puhdas sivu ,kirjoita oma uuden elämän uusi käsikirjoitus... sinun näköisesi...
"elämä omissa käsissä" !!!
-Liisa- :))
Voi Liisa ihanainen... ihan kylmänväreet menivät ihollani kauniista sanoistasi!
Poista