tiistai 7. tammikuuta 2014

Ruokainen postaus....


Nuhainen tervehdys ystävät, -olen aivastellut eilisen ja tämänkin päivän niin että on pallea ja kylkilihakset kipeät. Nenä ja silmät vuotaa, -nenäliina paketti kului hetkessä.
Tänään oli kuitenkin mentävä kauppaan ja samalla kävimme Poikani ja `miniäni `kanssa kiinalaisessa syömässä. Olen muutaman päivän ollut yksikseni täällä neljän seinän sisällä ja alkoi jo ns. "seinät kaatua päälle." Ja kuinka ollakkaan siskoni oli kahden tyttärensä kanssa siellä syömässä. ;)

Nyt taas kotona olen juonut pakuriteetä  -ja niistänyt...



Ajattelin tällä kertaa tehdä tällaisen eräänlaisen ruokapostauksen.
Mitään reseptejä en kirjoita, sillä olen kokki joka tekee ruuan `omasta päästä`.

Muutamina aamuina olen aloittanut päivääni tuoresmoothiella.




Uuniin on aina ihana laittaa erilaisia kasviksia...
Tähän tuli vielä kanaliemi sekä pinnalle smetanan ja juustorasteen loput.



Eräänä päivänä äiti toi leipomiaan lämpimäisiä.
Samalla kävimme Taivaspoikani ja isän haudoilla, -äidin autolla sillä minä olen vähän niinkuin lenkkeily-kiellossa. Mutta siitä toiste.



Salatteja...




Taidan mennä hetkeksi pitkäkseni tuonne kissan (+nenäliinapaketin) viereen...
Jospa telkusta tulisi jotakin mitä katsella.
Palailen taas! :)

  Titti

16 kommenttia:

  1. Kiitos,ymmärrän!!

    -Liisa-

    VastaaPoista
  2. Nyt tuntuu, että kaikissa blogeissa on ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Kun ei itse saa syödä muuta kuin pussikeittoja... ihania kuvia kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi! Tiedätkös mitä... Pussikeittoja pitäisi minunkin syödä... Ylipainoa on paljon ja se on jo aiheuttanut erittäin ikäviä kipuja/särkyjä jalkoihin... :(

      Poista
  3. Ihanan näköisiä ruokia olet siellä tehtaillut. Pikaista paranemista flunssaiselle. Myös minä olen aivastellut, mutta mitään muita oireita ei vielä ole ollut. Työkaveri on kyllä kunnon flunssassa, joten tartuntavaarassa elellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, tänä aamuna on flunssani jatkunut, -eipä tainnutkaan olla hyvä idea eilen kaupassa käynnin jälkeen lähteä ravintolaan syömään... Vaikka silloin olo olikin ihan ok.
      Toivottavasti sinä selviät pelkällä aivastelulla.

      Poista
  4. Ihania kuvia ja hyviä ohjeita, kun itsellä tahtoo mennä saman ruoan syömiseksi, kun muuta en keksi...
    Nytpä lähden kauppaan punakaalin ostoon :)
    Paranemisiin !!!!
    Terv. Blogisi lukija Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Olipa kiva jos sait jonkun uuden vinkin näistä minun kokkailuistani! :)

      Poista
  5. Herkulliselta näyttää, kauniit kuvat ja ihanat astiat. Ehkä jotain pientä vinkkiä sain, kiitoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ystäväin! Ihana juttu jos sait vinkkiä omiin kokkailuihin täältä!

      Poista
  6. Pikaista paranemista rakkaalle niiskuneidille<3 Makoisa ruokapostaus ja mikä on myös kaunista, niin Audrey Rose on kaunis kuppi<3 Hyvin myös sopii keltainen esikko ja marimekon muki yhteen...aurinko paistaa.
    Kerrohan äidillesi terveisiä, että leipoo makoisia sämpylöitä, leipätikkuja ja pullia:) Tiedätkö mitä, nyt meillä jääkaapin ovi narahtaa:)
    Nyt lämmin halaus ystävä hyvä ja Leeville kaunis hellä katse<3 Voikaa hyvin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Sirkka ystäväin!♥
      Täällä jo flunssa lähes selätetty.
      Huomenna kun soittelen äidille niin kerron terveisesi, -ilostuu varmasti!
      Katselimme yhtenä iltana sikson kanssa kuvia joita hän otti pihakirppikseltäni silloin kesällä, -ja siellä sinä ostoksia teit... ♥
      Tuntuu kuin olisi ikuisuus siitä kun tapasimme, -no se asia korjataan kevään kuluessa!♥

      Poista